Järvimaisemia ja joogaa

"n. 77 miljoonaa vuotta sitten meteoriitin törmäyksestä syntynyt ja Etelä-Pohjanmaan oloissa ainutlaatuinen maakuntajärvi."  -lappajarvi.fi Odotat saaressa, aina samanlaisena, mikään ei ole muuttunut. Tarjoat rentoutumista, kynttilänvaloa ja aitoa retkeilytunnelmaa, kun juomavesikin on kannettava kanistereissa mukanaan. Savusauna, takkatuli, ja hiilloksen lämmössä paistettu makkara luovat tunnelman aidosta mökkeilystä! Viime viikonloppu vierähti pidennettynä saaressa mökkeillen, sekä lauantaina häitä juhlien. [...]

Kaksi ihmistä

"When the roots are deep, there's no reason to fear the wind" Heippa! Saimme lauantaina todistaa, kun kaksi toisilleen sopivinta ihmistä saivat toisensa - myös virallisesti paperilla. Hääjuhla oli lämminhenkinen ja vihkiminen tapahtui vain noin 100 metrin päässä juhlatilasta, ulkona vihertävien puiden katveessa. Turhia hienouksia ei ollut vaan virallinen osuus suoritettiin alle varttitunnissa, jonka jälkeen [...]