Kun lapsi ui ja vanhempi somettaa

Kun lapsi ui ja vanhempi somettaa

Stereotyyppinen ja aivan liian yleinen tilanne. Miksi haluan tuoda aiheen esiin blogissani? Olen aina rakastanut vedessä olemista. Pienenä halusin hypätä mereen laiturilta, vaikka uimataidosta ei ollut vielä tietoakaan. Sen jälkeen kilpauinti on ollut elämässäni pitkään ja sen myötä olen kouluttautunut uinninvalvojaksi, uimaopettajaksi sekä vauva- ja perheuinnin ohjaajaksi. Omassa työssäni olen törmännyt lähes päivittäin välinpitämättömiin vanhempiin. [...]

Mun uusi kamera

Mun uusi kamera

Heippa! Erinäisten sattumien kautta mulla ei ole ollut kameraa käytössä hetkeen, joka on myös johtanut pieneen lomailuun blogin puolella. Kuvat ovat kuitenkin hyvin oleellinen osa mun blogia ja täydentävät tekstiä kivasti. Pohdin eri ratkaisuja kameran suhteen, ja nyt osui sattumalta silmään niin hyvä tarjous, että päätin lopulta päivittää kalustoa. Täällä siis Olympus Pen E-PL9:n onnellinen [...]

Ansaittu loma

Ansaittu loma

Heippa! Uutta virtaa ja varaslähtö rusketukseen. Niitä käytiin hakemassa Las Palmasista ja Gran Canarian etelärannikolta. Kotiuduimme noin viikko sitten 1,5 viikon reissulta ja pakko sanoa, että tuli kyllä hyvään saumaan tämä loma. Kiireet ja stressi painoivat päälle ja sain hoidettua kaikki itsenäiset kurssit ja tehtävät alta pois juuri ennen matkalle lähtöä. Kotiinpaluun jälkeen olen puuhaillut [...]

“Miten sä voit olla noin tehokas?”

“Miten sä voit olla noin tehokas?”

Heissan! Täällä ollaan taas pitkästä aikaa. En ole ehtinyt antaa aikaa blogille kuluneen kuukauden aikana lähes yhtään. To do listat ovat pursuilleet ja hommaa on riittänyt varsinkin koulun puolella. Sen lisäksi, että kursseja on ollut samanaikaisesti useita, olen ollut mukana vielä yhdessä nettisivuprojektissa ja tehnyt töissä vuoroja hieman tavallista enemmän. Tuosta projektista voisin kirjoitella tänne [...]

Mainonnan suunnittelun opinnot

Mainonnan suunnittelun opinnot

Heippa! Monet mun tutut ja läheiset tietää, että mä opiskelen Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa mainonnan suunnittelua. Tutkintonimike on medianomi, jonka alle kuuluvat myös elokuva ja journalismi. Valmistuin lukiosta vuonna 2015 ja kiinnostuin tästä alasta vasta vuoden 2018 alussa. Olin sitä ennen hakenut muille aloille, esimerkiksi luokanopettajaksi. Päätinkin hakea viime vuoden yhteishaussa 1. sijalla mainonnan suunnittelun koulutukseen [...]